Hanna Kapiaisen ajatuksia viikonlopun Akatemiakurssista ja erotuomaritoiminnasta

24.3.2015

Erotuomariakatemia 2015
Erotuomariakatemia 2015

Akatemiakurssilla Eerikkilässä 21.–22.3.2015

Palasin sunnuntai-iltana kotiin Akatemiakurssilta Eerikkilästä. Tiivis ja monipuolinen ohjelma, oppimisen määrä, antoisat keskustelut ja kurssin osallistujat kaikki yhdessä saivat aikaan sen, että odotan kauden 2015 alkua entistä enemmän.

Miksi Akatemia, mikä Akatemiakurssi?
Osallistuttuani viime kaudella Erotuomariakatemian toimintaan, päätös hakemisesta mukaan akatemiatoimintaan kaudelle 2015 oli helppo. Kehityin erotuomarina kauden 2014 aikana enemmän kun osasin etukäteen odottaa. Päällimmäinen kokemus siitä, miksi kehitystä tapahtui on se, että osallistuin aktiivisesti akatemiatoimintaan ja sain kehitykseni kannalta olennaista tietoa, tukea ja erilaisia kokemuksia. Kausi Akatemiassa koostui otteluseurannoista, koulutuksista, kurssista ja muista tapahtumista. Akatemiakurssi on perinteinen osa akatemiatoimintaa ja se järjestettiin viikonloppuna toistamiseen Eerikkilässä ennen varsinaisen kauden alkua. Kurssille osallistui 24 Akatemian jäsentä ja 4 kouluttajaa.

Olen jo tottunut ajatukseen siitä, että erotuomaritoiminta vaatii asioiden priorisointia ja erilaisia valintoja. Pitkän ja raskaan viikon jälkeen olisinkin toivonut saavani nukkua pitkät yöunet sekä rentoutua vapaan viikonlopun muodossa, mutta olin jo tehnyt valinnan siitä, että vapaan viikonlopun sijaan valitsen lähdön Akatemiakurssille. Siispä heräsin lauantaiaamuna klo 7:00, pakkasin uudet Patrickin kamat kassiin, puin Akatemian varusteet päälle ja lähdin Rokkimäkille nauttimaan aamukahvia ja odottamaan autokyytiä Eerikkilään. Automatka sujui tuttuun tapaan kerratessa sääntökysymyksiä yhdessä kanssamatkustajien kanssa, sillä Akatemiakurssi alkoi perinteiseen tapaan haastavalla sääntökokeella. Kaikki kurssin osallistujat olivat varustautuneet Akatemian omiin varusteisiin. Tiivis koulutusviikonloppu sisälsi sääntökokeen lisäksi erilaisia klippikoulutuksia, ryhmien omaa ohjelmaa, kehityskeskusteluja, lajiharjoituksia, fysiikkaharjoituksia, kuntotestit Yoyo-testin muodossa, johtamiskoulutusta, mentorikeskusteluja ja myös vapaamuotoisempaa saunomista ja illanviettoa.

Akatemiakurssi oli suunniteltu osallistujiensa kannalta hyvin, mikä näkyi siinä, että koulutus- ja ohjelmaosiot tuntuivat kaikki omalla tavallaan mielekkäiltä. Olen havainnut erotuomaritoiminnan olevan täynnä erilaisia oppimiskokemuksia, pettymyksiä, iloa, turhautumista, riemua ja muita tuntemuksia. Kaikkia näitä koettiin myös Akatemiakurssilla. Kun lajiharjoituksen jälkeen kuumottelin suorituksiani erotuomarina, niin seuraavana päivänä näille oli jo helppo nauraa ja suhtautua suorituksiin oppimiskokemuksína. Myös kuntotestit ja raskaampi fysiikkaharjoitus tuntuivat jännittävän osaa osallistujista, ja siksi yksi hienoimmista hetkistä kurssilla olikin se, kun nuorempi kollega kertoi iloisena selvinneensä lajiharjoituksen raskaammasta juoksuosuudesta vastoin ennakko-odotuksia.

Millaista elämä olisi ilman erotuomarointia?
Istuessamme tyttöjen kanssa saunassa lauantai-iltana, pohdimme sitä  mitä ilman olisimme jääneet, jos emme olisi lähteneet mukaan toimintaan. Akatemia- ja koko erotuomaritoiminnan kautta olen päässyt tutustumaan erilaisiin ihmisiin, joita en olisi välttämättä koskaan kohdannut ilman toimintaa. Ympäriltä löytyy henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneita kehittymään ja oppimaan. Itse olen ollut onnekas saadessani ympärilleni juuri sellaisia ihmisiä, jotka ovat halunneet mennä eteenpäin ja tehdä töitä yhdessä. Olen saanut olla mukana Akatemiakurssin kaltaisissa tapahtumissa, joiden uskallan väittää olevan ainutlaatuisia niin Suomessa kuin koko maailmassa.

Itselleni erotuomaritoiminta on tärkeä urheiluharrastus, joka vaatii säännöllistä harjoittelua, itsekuria, motivaatiota oppia ja jatkuvaa työntekoa. Olin yksi niistä kaikista etuoikeutetuista Akatemiakurssin osallistujista, jotka pääsivät oppimaan lajista, harjoittelusta ja työnteosta kokeneemmilta kollegoilta, huippuerotuomareilta, jotka panostavat lajiin enemmän kuin osaan edes kuvitella.

Laadukkaasti järjestetty kurssi vaatii valtavan määrän taustatyötä. Iso kiitos Topiakselle kurssin järjestämisestä ja yleisesti akatemiatoiminnan mahdollistamisesta. Kiitos myös mentorilleni Muhikselle kurssin fysiikkaosuuksista sekä kaikesta muusta tuesta, jota olen kurssin ja koko Erotuomariakatemian aikana saanut. Kiitos Akatemiarehtorille Antille laadukkaista koulutusosuuksista, näkemyksistä ja osallistumisesta, ja kiitos yhteisistä kokemuksista myös Akatemian tytöille, ykkösryhmälle ja kaikille Akatemian jäsenille.

”Ei tehtäväsi tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi.”
- Antoine de Saint-Exupéry

 

24.3.2015 Hanna Kapiainen