HEK:n kunniapuheenjohtaja Heikki Lauri Tuominen on poissa

29.3.2016

Mittavan työn jalkapalloerotuomarina, kouluttajana ja järjestötoimijana tehnyt Heikki Lauri Tuominen kuoli vaikeaan sairauteen Vantaalla 24. maaliskuuta 77 vuoden iässä.

FIFA-erotuomariksi saakka urallaan noussut Tuominen kunnostautui monilukuisissa toimissa suomalaisen jalkapallon parissa. Kouluttajana Tuominen aloitti Helsingin Erotuomarikerhossa ja Palloliiton Helsingin piirissä ja oli Palloliiton pääkouluttaja 1989-1993. 

HEK:n puheenjohtajuutta hän hoiti 1974-83 ja Helsingin piirin puheenjohtajuutta 2001-07. Lisäksi tehtäväkenttään mahtui vuosien mittaan eri valiokuntien jäsenyyksiä. Palloliiton liittovaltuustoon hän kuului 2004-09.

- Suomalainen jalkapalloperhe tulee kaipaamaan tulisieluista jalkapalloihmistä.  Heikki L. Tuominen osoitti moninaisissa tehtävissään suurta johtajuutta ja asiantuntemusta, Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja sanoo.

HEK ottaa osaa Heikki Laurin läheisten suruun.