Palloliiton Helsingin Piiri palkitsi ansioituneita

12.12.2016


Onnittelut Ifeoma, Santeri, Elias ja Oskari!

Naiserotuomari: Ifeoma Kulmala

”Ifi” on jatkanut vahvaa ja varmaa suorittamista Naisten Liigassa, lisäksi hän on hoitanut myös kansainvälisiä tehtäviä esim. TU17 EM-karsinnoissa.

Mieserotuomari: Santeri Nieminen

Santeri vietti viime talven Englannissa keskittyen erotuomaritoimintansa kehittämiseen ja palasi kauden alussa Suomeen. Hän on osoittanut pystyvänsä toimimaan korkealla tasolla minkä myötä sai debyyttinsä seuraavalla sarjatasolla miesten Kakkosessa jo toukokuussa ja tuomitsi lopulta kahdeksan Kakkosen ottelua, mikä on enemmän kuin joillakin Kakkosen erotuomareilla.

Avustava erotuomari: Elias Juvonen

Eliaksella on ollut menestynyt kausi. Hän on osallistunut erinäisiin turnauksiin ja ollut Piirijoukkuecupin sekä Kai Pahlman -lopputurnauksen finaaleissa avustavana. takuuvarma suoriutuminen useissa Kakkosen otteluissa toivat loppukauteen myös kaksi Ykkösen ottelua, joissa molemmissa Elias pärjäsi mainiosti.

Futsalerotuomari: Oskari Tuomi

Oskari on kehittynyt futsalissa kovaa vauhtia. Hän pystyy kommunikoimaan otteluissa pelaajien kanssa hyvin luonnollisesti mikä tekee hänestä myös pelaajien keskuudessa pidetyn erotuomarin. Oskari nousi miesten Ykkösen erotuomariksi alkaneelle kaudelle.

 

Muita ansioituneita: https://www.palloliitto.fi/uutiset/helsingin-piiri/palkitsimme-ansoituneita-kauden-paattajaisissa